Romanttinen loma Lapissa

Viime päivityksestä on aikaa, mutta ei se mitään, kerron silti lisää meidän uudesta alustamme! Olen kertonut siitä paljon, koska haluan välittää toivoa muillekin parisuhteisiin, toivoa siitä, että ero ei välttämättä ole ainoa vaihtoehto, vaikka tuntuisi siltä!

iisalmi-varaahotelli

Olimme juuri ihanalla ihanalla lomalla Lapissa kahdestaan! Viikon verran reissasimme, autolla, retkeilimme, mutta myös laiskottelimme, juttelimme, söimme hyvin ja ennen kaikkea nautimme toistemme seurasta! Koen nimittäin vieläkin ihmeenä tämän, että saimme intohimon ja rakkauden takaisin suhteeseemme, vaikka se oli jo täysin loppu!

Katsoiko kukaan Marja Hintikka Live:n uuden tuotantokauden toisen jakson, siinä puhuttiin erosta? Tässä ohjelmassa joku asiantuntija jonka nimeä en muista, kertoi, kuinka hän on tavannut kymmeniätuhansia eronneita pareja, jotka kahden vuoden kuluttua erosta joutuivat tunnustamaan, ettei oikeastaan mikään ole muuttunut eron jälkeen. Samat ongelmat ovat olemassa edelleen.

Voin uskoa tähän 100 prosenttisesti! Ymmärsin jos silloin itsekin eron partaalla, kuinka haluan paeta, ennen kaikkea paeta erossa itseäni, omia ongelmia, omia pimeitä puoliani. Sitten ymmärsin myös sen, että erossa todella pakenisin niitä, ne olisivat joka tapauksessa vastassa myöhemmin. En tiennyt rakastanko enää vaimoani, mutta hän oli hyvä ihminen ja lasteni äiti, olin valmis aloittamaan kaiken alusta! Olen onnellinen että olen joskus osannut tehdä näin viisaan päätöksen, toistaiseksi olemme molemmat onnellisia yhdessä ja enemmän auki kuin koskaan. Kivun ja tuskan kautta tosin, mutta voiko onnea muuten oikeastaan tullakkaan?

joka-kolmas-varastaa-hotellista-varaahotelli

Lapin reissussamme olivat parasta automatkat. Meillä oli välillä niin syvät keskustelut, että olin kiitollinen siitä, että sain pitää katseeni tiukasti tiessä, eikä tarvinnut katsoa toista silmiin. Se usein helpottaa vaikeista asioista puhumista. Hotelleissa taas nautimme täysihoidosta ja toisistamme. Yövyimme Rovaniemellä Santa hotellissa, joka oli hienoinen pettymys. Levin hotelleista taas Lapland Hotel oli ihana kertakaikkiaan! Siellä olimme kaksi yötä, kun haluttiin kokeilla Levin ravintoloita sekä nauttia kylpylästäkin.

Parasta automatkojen lisäksi oli kuitenkin pari yötä Pallaksen erämaassa, vuokrasimme mökin vuokramökkipalvelusta, hyvin alkeellisen ja edullisen, korvesssa, kävelimme sinne pari kilometriä. Siellä saimme rauhoittua luonnon rauhassa ja takkatulen loimussa. Lähellä meni Hetta-Pallaksen vaellisreitti, jota käville kävelemässä molempiin suuntiin viis kilsaa. Todella kaunis reitti, sinne menemme ensi kesänä kahdestaan vaeltamaan koko reitti. Yövymme teltassa, niin kaunista oli, etten kyllä malta mennä mökkiin nukkumaan.

Nyt taas jaksaa aloittaa pienen työponnistuksen ennen joulua! Ihanaa syksyä kaikille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *